Fort Lauderdale, Karibia, New York 2011

Karibia 22.2.-16.3.2011

Matkareitti:

  • Helsinki (Suomi) – Fort Lauderdale (FL, USA) – Karibian merellä 10 päivää – Fort Lauderdale (FL, USA) – New York (NY, USA) – Helsinki (Suomi)

Kulkuneuvot:

  • Finnair: Helsinki – New York – Helsinki (arvio ****) (hinta 490e/hlö)
  • Delta Air Lines: New York – Fort Lauderdale – New York (arvio *) (hinta 150e/hlö)

Royal Caribbean Karibian risteily 10 päivää:

  • Labadee (Haiti) – Cartagena (Kolumbia) – Port Colon (Panama) – Puerto Limón (Costa Rica) – George Town (Caymansaaret) (arvio:****) (hinta 700e/hlö)

carib_cas_fll_70609b.gif

Taksi:

  • Fort Lauderdale (arvio: **) (hinta n. 50USD/taksi)

Julkinen liikenne:

  • bussit (Fort Lauderdale) (arvio ****)
  • metro (New York) (arvio:****)

Majoitus:

  • Sea Club Resort (Fort Lauderdale). Viihtyisyys *, esteettömyys *** (hinta n. 100e/yö/2hh)
  • Jewel of the Seas -risteilyalus (Karibia). Viihtyisyys ****, esteettömyys *****/**
  • The Hotel at Times Square (New York). Viihtyisyys ***, esteettömyys **** (150e/yö/2hh)

Matkaryhmän koko:

  • 6 henkilöä (me, 1 avustaja, Sailan äiti yöapuna, äidin miesystävä ja Sailan ”Ämmi” mummo)

Sää:

  • lämpötilat Fort Lauderdalessa +18 – + 25 (siedettävän lämmin)
  • Karibialla +25 – +30 (ihanaa!)
  • New Yorkissa +5 – +8 (liian kylmä ulkoiluun)

Nähtävyydet:

  • Labadeen epäaitous (Haiti)
  • Sailan serkku Atte ja vilkkaat pienet kadut (Cartagena, Kolumbia)
  • Shoppailu (Port Colon, Panama)
  • Kaunis aito pikkukaupunki (Puerto Limón, Costa Rica)
  • Merirosvolaivat (Caymansaaret)
  • Pesukarhut Hugh Taylor Birch State Parkissa (Fort Lauderdale)
  • New Yorkissa:  Times Square, Lion King -musikaali, Madison Square Cardenissa NBA –matsi (NY Knicks vs. Charlotte Hornets), Central Park, St. Patrick’s Cathedral, Home alone 2 -nähtävyyksiä.

Matkabudjetti:

  • n. 2000 euroa/tyyppi

Idea matkalle lähti siitä, kun mietimme, millainen olisi unelmaloma. Yhteinen vastaus oli Karibian risteily. Netistä hintoja katsellessa yllätyimme. Kymmenen päivän risteilyssä vuorokausi maksaisi noin 70 euroa, joka on edullisempaa kuin yöpyminen New Yorkissa. Tähän hintaan sisältyy kaiken lisäksi täysihoito ja pääsemme näkemään useampaa kohdetta.

Sailan serkku asusteli sillä hetkellä Kolumbiassa. Kerroimme Sailan mummolle risteilyjen yllättävästä edullisuudesta ja lopulta koko poppoo oli innolla lähdössä matkalle, jonka päämäärä oli nähdä serkku. Hapankorput ja salmiakit matkalaukuissa lensimme New Yorkin kautta Floridan Fort Lauderdaleen.

Fort Lauderdalessa piti rentoutua pari päivää ennen risteilyä. Hotelli oli kuitenkin Spring Breakin eli jenkkien nuorison kevätloman aikaan hyvin rauhaton. Enemmän rentouduimme laivalle päästyämme. Sea Club Resort ei ollut mikään lomakeidas. Baari mökästi aamu kahdeksasta aamu neljään ja invahuoneet olivat aivan baarin vieressä ja ovet pahvia. Uima-altaassa oli kylmää vettä, mutta virkisti kuulemma mukavasti. Kadun toisella puolen oli kilometreittäin Floridan valkoisia hiekkarantoja. Iso kauppakeskus ja viihtyisä luonnonpuisto olivat suht lähellä. Huone oli kyllä esteetön, mutta yksi huone oli liian pieni kuudelle. Meidän oli pakko ottaa toinen huone paluulomailun ajaksi ennen New Yorkiin siirtymistä.

Risteily oli juuri niin prameaa kuin olimme kuvitelleet. Invahytti oli todella iso ja sinne mahtui vaivatta kaksi sähköpyörätuolin käyttäjää. Ovi aukesi sähköisesti ja kylpyhuone oli laaja. Ruokaa laivalta sai koko ajan. Nälkä ei todellakaan tullut. Pikemminkin vaivasi, että taasko pitäisi vähän syödä. Tarjoilut vaihtelivat hyvin, joten ruokaan ei myöskään kyllästynyt. Hienolla illallisella kävimme vain muutaman kerran, koska emme jaksaneet panostaa pukeutumiseen päivittäin. Buffet puolelle sai mennä millaisessa asussa halusi. Virikkeittä riitti: karaokea, kisailuja, standupia, taikureita, bändejä, kuntosali, minigolfrata, seinäkiipeily, uima- ja porealtaat sisällä sekä ulkona.

Ensimmäinen kohde oli juuri maanjäristyksen runtelemalla Haitilla. Royal Caribbean omassa Labadee -kylässä järistyksestä ei näkynyt merkkiäkään. Kylään olivat laivalta tutut ravintolat rantautuneet ilmaisine ruokineen, ettei läskit jenkit kuole nälkään. Paikka oli esteetön ja rannoille pääsi asfaltoituja teitä pitkin, vaikka laivan henkilökunta kehotti ottamaan rantapyörätuolin käyttöön. Uhmasimme suositusta ja sähkäreillä pörräsimme kauniissa ja keinotekoisessa lomaparatiisissa.

Seuraavaksi rantauduimme Etelä-Amerikkaan, Kolumbian Cartagenaan. Reissumme kuumin paikka ja sen kyllä huomasi, mutta nautimme täysin. Kohde oli myös odotetuin; tapaisimmehan Sailan Atte-serkun ja hänen kolumbiattarensa. Satamasta päästiin hyvin eteenpäin, mutta keskustaan oli muutaman kilometrin matka. Aloimme harkita taksia ja innokkaita taksikuskeja vilisi ympärillä. Kaikilla oli tietysti tarjota sähköpyörätuolille esteetön auto. Joka kerta kun saimme nähdä kuljettajan auton, kaikki lupaukset osoittautuivat hölynpölyksi. Muka huolestuneiden varoitusten saattelemina päätimme lähteä kävelemään.

Cartagena ei todellakaan ole kaikkein esteettömin kaupunki. Kävelimme vilkkaan autoliikenteen seassa, sillä aina ei ollut mahdollisuutta päästä jalkakäytävälle yli 40 cm katukivistä ja luiskastamme huolimatta. Ilmeisesti meininkimme näytti sen verran hurjalta, että loppumatka menikin poliisisaattueessa. Paluumatkalla osa porukastamme otti suosiolla pikkutaksin satamaan. Me ajoimme tuoleilla takaisinkin. Löysimme paremman reitin ja selvisimme ilman virkavaltaa.

Kaupungin keskusta on upea, vanha karibialaiskaupunki. Pyörätuolilla liikkuminen ei ollut mahdotonta ja ympäristö oli sympaattinen. Invavessan löytäminen olisi ollut tosin melkoinen haaste. Päätavoitteemme oli tavata Atte ja Adriana ja tämä tavoite täyttyi!

Panaman Port Colonissa ei ollut juuri mitään nähtävää. Paikka oli Panaman väärässä päässä, joten kanavalle emme päässeet. Pienessä kaupungissa on pyörätuolilla hankala liikkua, joten tyydyimme katselemaan vain hieman keskustaa. Kun emme löytäneet juuri mitään teimme pieniä ostoksia sataman Super Mercadosta.

Costa Rican Puerto Limón oli Panamaan verrattuna iloinen yllätys. Rannalla merelle tähyillessä pystyi hyvin kuvittelemaan, kuinka kohta Henry Morganin merirosvolaivat ilmestyvät horisonttiin. Trooppisessa ilmastossa oli ihana nauttia oluet paikallisessa baarissa ja shoppailla helleasu. Sampo maistoi kookosvettä. Costa Ricassa oli yllättävän helppo liikkua sähkäreillä, vaikka kaupunki oli pieni ja maakin melko kehitysasteella tuntui joka paikkaan pääsevän.

Caymansaarille piti siirtyä isosta laivasta kuljetusaluksella. Alukseen ei saanut mennä sähkärillä, joten Saila sai lainaksi manuaalituolin laivalta ja Sampo virittäytyi omaansa. Pienellä aluksella menimme merirosvolaivojen ohi rantaan. Veroparatiisissa ei ollut juurikaan nähtävää. Teiden vieressä ei mennyt lainkaan jalkakäytävää. Ravintola, jossa kävimme nauttimassa yhdet virvoittavat, oli kallis. Ostoskeskuksessa pystyi vain katselemaan jalokiviä. Viihdyimme pari tuntia ja lähdimme takaisin pääaluksen huvituksiin ja casinolle.

Parin päivän päästä rantauduimme takaisin Fort Lauderdaleen. Tutulla kämäisellä hotellilla parasta oli uusi pyörätuolin laturi. Oman laturin Saila käräytti risteilijällä toisena päivänä, kun hän ei tajunnut, että laivan pistokkeista tulee virtaa eurooppalaisella jännitteellä. Valitimme tietysti laivan henkilökunnalle huonoista merkinnöistä pistokkeissa ja he auttoivat minkä pystyivät. Saimme laivalla lainata laivan sähkömopon laturia ja käyttää nettiä ja puhelinta, jotta saisimme uuden laturin. Laturi piti kuitenkin tilata Suomesta asti, koska jenkit eivät suostuneet myymään Saksassa valmistettuun tuoliin laturia. Koska laiva oli koko ajan liikkeessä, oli parasta, että toimitus oli vasta Floridaan hotellille. Matkavakuutus onneksi korvasi laturin ja lähetyksen.

Fort Lauderdalessa otettiin rennosti ja kävimme piknikillä. Sää kyllä yllätti trooppisella myrskyllä. Eväiden kanssa jouduimme hienon hotellin aulaan tappaman aikaan, kun ulkona tuuli ja satoi kaatamalla. Tunnin odottelun jälkeen ilma kirkastui ja matka läheiseen luonnonpuistoon jatkui. Löysimme grillipaikan ja eväskatoksen. Ympärillä siinsi korppikotkia. Grilliin olimme muistaneet ostaa hiilet, mutta sytytysneste uupui. Käsidesi ratkaisi kaiken. Tulilla oli lopulta omat hampurilaiset ja hotdogit, kun metsästä alkoi kuulua rapinaa.  Pian meitä ja eväitämme lähestyi kolme pesukarhua. Ne vähän kinastelivat keskenään, mutta meidän luokse ne tulivat pelkäämättä. Syötimme niitä kädestä puiston kielloista huolimatta. Se oli niin söpöä kun ne ottivat ruuan vastaan etukäpäliinsä! Tämä jäi kyllä koko reissun kohokohtana mieleen.

Lämmöstä oli lopulta siirryttävä New Yorkiin. Se ei käynytkään niin näppärästi kuin saapuminen Floridaan. Olimme tosin todella ajoissa lentokentällä ja lennolle lähdössä. Kun koneeseen piti siirtyä ongelmat alkoivat. Sampon hengityskonetta ei oltu hyväksytty lentokäyttöön kyseisen lentoyhtiön mukaan. Sampo lupasi olla ilman konetta reilun kolmen tunnin lennon ja lopulta pääsimme viimeisinä koneeseen. Sampo kuitenkin kytki koneen päälle. Reilusti yli puolenmatkan jälkeen lentoemo tuli kuitenkin ilmoittamaan hyvin pahoillaan, että hengityskone olisi sammutettava määräysten mukaisesti. Näin tehtiin ja avustaja auttoi Sampoa hengittämämään loppumatkan hiki otsalla. Perille päästiin, mutta koskaan emme enää lennä Delta Airlinesilla.

New Yorkissa sään kylmyydestä huolimatta näimme paljon. Olimme Lion King musikaalissa, joka sai kyyneleet silmiin jo ensimmäisellä minuutilla vaikuttavuudellaan. Hotellimme oli aivan Times Squaren tuntumassa, joten ihmisvilinää riitti Nykin tapaan. Kävimme Madison Square Cardenissa NBA-ottelussa (NY Knicks vs. Charlotte Hornets). Kotijoukkue hävisi, joten tunnelma ei yltänyt aivan kattoon, jossa invapaikkamme olivat. Central Parkissa pyörähdimme, kun aurinko pilkahti. Silti sää oli liian kylmä siellä viihtyäkseen. St. Patrick’s Cathedral ja Home alone 2 -nähtävyyksiä saimme silti tsekattua. Tunnelma oli kuin kyseisestä elokuvasta välillä. Hotellimme oli viihtyisä ja lämmin, muttei niin hieno kuin elokuvan Plaza hotel.

Risteilyelämä on huoletonta ja New Yorkissa riittäisi nähtävää pitkäksi aikaa. Jos pidät lämmöstä eikä sinua kammoksuta pääasiassa amerikkalais-eläkeläiset, niin go for it! NY on parhaimmillaan kesäaikana.

Kokonaisarviomatkasta: samantapaisen reissun voisi toteuttaa uudelleen eläkeläisenä, mutta hotellit valittaisiin paremmin!