The Roadtrip: Los Angeles, Las Vegas, Grand Canyon 2017

Yhdysvallat 5.9.-21.9.2017

Matkareitti

  • Helsinki – Tukholma – Los Angeles (paluu Oslon kautta) (480€ meno-paluu ja matkalaukut/hlö)
  • Los Angeles 3pv – Las Vegas 2yötä/1 koko päivä – Grand Canyon 2 yötä / 1 koko päivä – Los Angeles 8 pv

Lentoyhtiö

  • Norwegian (arvio ****)

Majoitus

Los Angeles

  • Hilton Garden Inn Arcadia (2hh/yö 133€) Viihtyisyys ****, esteettömyys ****
    Oak Tree Inn (2hh/yö 87€) Viihtyisyys***, esteettömyys****

Las Vegas

  • Mardi Gras (2hh/yö 94€) Viihtyisyys *, esteettömyys ***

Puolen tunnin ajomatkan päässä Grand Canyonin South Rimistä

  • Ramada Williams, AZ (2hh/yö 160€) Viihtyisyys****, esteettömyys****

Anaheim, Disneylandin vieressä

  • Grand Legacy at the Park, Viihtyisyys***, esteettömyys*** (mh+oh 6:lle 227€/yö)

Matkaryhmän koko

  • 6 henkilöä (meidän ydinperhe + 2 Sampon ja 1 Sailan avustajaa)

Julkinen liikenne

  • metro Las Vegasissa ****
  • Muuten kuljimme vuokra-autolla 14pv (1853€)
  • ja Supershuttle -tilaustaksilla Anaheimista lentokentälle (51€/pyörätuoli+2kävelevää)

Sää

  • lämmin Los Angelesissa ja Grand Canyonilla, Las Vegasissa sopivan kuuma, vaikka olikin harvinaisen viileä päivä

Nähtävyydet

Los Angeles

  • Arcadia park
  • Santa Monica Pier
  • Venice Beach
  • Hollywood Blvd / Hollywood World of Fame
  • Grauman’s Chinese Theatre
  • Los Angeles Zoo
  • Hollywod -kyltti Griffith Observatoriumilta
  • The Observatory
  • Disneyland (Anaheimissa)
  • Beverly Hillsissä vierailu ja upeat kodit
  • sukulaiset ja ystävät
  • The Huntington Library, Art Collections, and Botanical Gardens

Las Vegas

  • Suuret kasinot Las Vegas Stripillä
  • pelisalit
  • Bellagio hotellin suihkulähteet
  • Mirage hotellin tulivuorenpurkaus -show
  • Town Square ulkoilma ostari
  • Popovich Pet Theatre

The Grand Canyon esteetön Rim Trail

Route 66

Matkabudjetti

  • n. 1570 euroa/tyyppi (lennot+majoitukset+auton vuokraus/5:lle)

(*= selvittiin hengissä, **=seikkailuhenkiselle, ***=kelpaa, ****=vaativampaankin makuun, *****=loistava)

Pitkästä aikaa Pihitravels oli valmiina kokemaan road tripin. Meillä oli intoa tarkkaan matkan suunnitteluun ja usko, että lapsemmekin selviäisi pitkistä ajopäivistä. Lähtö jännitti, mutta lopputulos oli upea reissu.

Löysimme Norwegianilta niin edulliset lennot, että haaveilu suorista lennoista jäi lähes saman tien. Vaihto Pohjoismaassa takasi myös turvalliset jatkoyhteydet, koska täällä vammaisuus ja sen tuomat haasteet matkailussa ymmärretään ilman turhaa byrokratiaa. Norwegianin minimi vaihtoaika oli pari tuntia, kun kyseessä on WCHC-asiakas eli lentokoneeseen siirtoapua tarvitseva henkilö. Tämä kirjoitetaan jo lippuja ostaessa erikoistarpeisiin. Jos yrittää tehdä oston lyhemmällä vaihdolla, nettisivusto ei sitä myy. Tämän vuoksi jouduimme viettämään 5 tunnin vaihdon kumpaankin suuntaan.   Paluumatkalla se ei ollut yhtään liian vähän, koska Oslossa lentokenttäpalvelu toimi todella hitaasti. Jouduimme odottamaan koneesta pois pääsyä yli puoli tuntia muiden lähdettyä.

Auton vuokraus tuntui aiheuttavan päänvaivaa matkan joka mutkassa. Ensin päästyämme Los Angelesiin emme saaneet mitään tekstiviestiä tai sähköpostia auton sijainnista, koska meillä oli ulkomainen puhelinnumero. Kolmen soittokerran jälkeen meille selitettiin, missä auto on. Lentokentältä sinne pääsi erikoisella shuttle kyydillä, joka ei periaatteessa maksanut mitään – paitsi tipit.

Löysimme auton, mutta vuokrausfirma (puhelinyhteyden päässä ainoastaan) oli juuri sulkeutunut, kun huomasimme autossa vielä kiinni olevan pelkääjän paikan istuimen. Autolle oli maksettu vain parkkimaksu, mutta ketään parkkipaikalla ei kiinnostanut istuin. Istuin ei mahtunut autoonkaan, koska meitä oli niin paljon tavaroinemme ja pyörätuoleinemme. Halusimme vain jättää sen parkkialueelle, mutta kukaan ei suostunut ottamaan siitä vastuuta, koska ”Hey, this is LA, anything will go for robbers!” Vihdoin joku päällikkö ymmärsi tilanteen ja otti istuimen haltuunsa ja aikoi laittaa tulen palavaa palautetta vuokrausfirmaan.

Illan saatossa pääsimme hotellille ja suoraan nukkumaan. Sampo ehti käräyttää virtamuuntimensa, jolla saa öisen hengitysilman lämmittäjän/kostuttajan toimimaan. Yö oli pakko nukkua ja aamulla alkoi muuntimen metsästys. Ajelimme turhaan tavaratalosta toiseen. Hommasimme nettiliittymän yhteen puhelimeen ja kävimme ruokakaupassa. Sitten yritimme grillata läheisessä Arcadian puistossa, mutta meillä oli vääränlaisia hiiliä eikä kunnon sytytysnestettä. Söimme lopulta raakoja kasvisburgereita ja Sampo lähti vielä metsästämään muunninta. Se oli yhtä turhaa ajelua pitkin suurta cityä. Lopulta illan pimeinä tunteina ratkaisu löytyi Amazonista tilaamalla muunnin kahteen seuraavaan hotelliimme. Nykyään omistamme kaksi edullista muunninta ja opimme sähköstä.

20170907_081732

 

Ehdimme kyllä nauttiakin. Hiltonissa oli aivan mahtavat ja lämpimät uima-altaat ja poreallas. Kumpaankin oli myös invanostin. Heti kumpanakin aamuna olimme altaalla nauttimassa elosta. Toisena päivänä kävimme Santa Monica Bulevardilla ja sen päättämällä Pierillä. Pier on edullinen pieni huvipuisto, jossa ei jonojakaan ollut. Sävel pääsi huvittelemaan. Sitten kävelimme tuulista rantaa pitkin lähes Venice Beachille asti. Sävel ja Sampon avustaja kävivät uimassa, mutta vesi oli kuulemma kylmää. Kylmyyden vuoksi tyydyimme suojaisiin leikkikenttiin lähellä Veniceä ja palasimme ajellen takaisin. Surffaajille tuuli on varmasti otollista, mutta meillä se sai ihon kananlihalle.

Kolmantena päivänä oli aika lähteä ensimmäiselle pitkälle ajomatkalle Losista Vegasiin. Ajomatkan piti olla nelisen tuntia, mutta kun suurella poppoolla mennään, tulee pysähdyksiä ja yllätyksiä. Alkumatka sujui aavikon kuumuudessa ja vähän navigaattorin kanssa taistellessa. Olimme jo edellisenä päivänä huomanneet, kuinka navi ilmoittaa aivan liian myöhään viiden kaistan vaihdoksista. Yritimme siis lukea enemmän etukäteen karttaa ja luottaa vähemmän naviin. Silti välillä liittymiä meni ohi. Ruokatauolla kaikkien puhelimiin alkoi tulla varoituksia hiekkamyrskyistä ja tulvista. Olimme ihmeissämme, koska olimme keskellä aavikkoa ihanassa helteessä. Päästyämme matkaan näimme kaukana hienoja salamoita. Sitten vettä tulikin yhtäkkiä taivaan täydeltä. Moottorissa vika -valo syttyi kojelautaan ja soitimme paniikissa vuokrafirmaan. He olivat, että omaan kustannukseen voitte tilata hinaajan tai ajaa hiljakseen perille, jos auto kulkee. Valitsimme luvan ajaa. Tiellä oli paljon vettä ja vastaantulevien kaistalla oli ketjukolareita vesiliirtoon lähteneiden autojen vuoksi. Myös edellämme kaahaavat autot lähtivät välillä liirtoon. Meillä ei ollut enää kiire vaan toivoimme vain pääsevämme ehjinä perille. Pääsimme todella tunkkaiseen hotelliin, jossa invahuoneessa oli vain yksi parivuode. Laitoimme ilmapatjalle Sampon pelkälle sängyn rungolle nukkumaan ja avustaja, Saila ja Sävel siskonpetiin vuoteen patjalle lattialle. Hotellin palvelu oli ala-arvoista ja huone todella likainen.

Aamu alkoi kuitenkin paremmin, kun saimme auton vuokrausfirmasta luvan vaihtaa auton Vegasin lentokentällä. Tatu otti vaihdon mielellään kontilleen vapaapäivänä ja sai auton päiväksi käyttöön. Me ajelimme Stripille metrolla.  Sää oli aurinkoinen ja lämmin. Tosin hieman pettymys, koska mitään superkuumuutta emme päässet kokemaan yöllisten vesisateiden tuoman kosteuden myötä. Ulkona oli hyvä ajella, mutta hotelleissa oli liian viileää viihtyäksemme. Vegasissa nuo isot hotellit ovat osa nähtävyyttä, mutta emme jaksaneet niitä kierrellä. Kävimme vain yhdessä koko perheelle sopivassa Popovich Pet Theatre eläinshowssa. Kävelimme ihastelemassa ulkoa päin hotelleja ja näyttävää Bellagio hotellin suihkulähteiden ”tanssia” sekä Mirage hotellilla ”tulivuorenpurkausta”. Illalla kaupunki vilkkuu valoja ja mainostauluja. Kävelimme sivukatuja pitkin syrjäisemmälle hotellillemme ihmetellen maailman menoa.

Aamulla löysimme hotellin sisäpihan ihanan uima-allas alueen ja paremman puolen. Sitten pakkauduimme autoon ja lähdimme hetkeksi Town Square ulkoilmaostarille. Sampolla poltteli dollarit taskussa ja hän lähti läheiselle Mandalay Bay kasinolle voittamaan 90 taalaa ruletissa ja peliautomaatista. Sävelellä oli aivan mahtavat leikit ostarin keskellä olevalla leikkialueella, jossa oli vesi-, kiipeily- sekä kauppaleikkejä tarjolla. Lisäksi vähän shoppailtiin, vaikka tarjonta kauppojen puolesta ei ollut kovin edullinen.

DSC_0024_5

Iltapäivästä oli aika startata taas neljän tunnin ajotaipaleelle kohti Williamsin kylää Arizonassa. Tällä kertaa auto toimi ja olimme aikataulussa.  Pimeän tultua löysimme varaamamme motellin, mutta siellä ei oltu huomattu esteettömän huoneen pyyntöä varauksessa ja jäljellä olevat huoneet olivat yläkerrassa (ei hissiä). Hotellin omistaja teki diilin läheisen Ramada hotellin kanssa ja saimme sieltä normaalit huoneet alakerrasta. Tässä vaiheessa matkanjohtajalle alkoi vastoinkäymiset riittää.

Ramada oli viihtyisä. Sisäuima-altaita emme ehtineet kokeilla, mutta pyykkiä kävimme pesemässä. Sävel otti lämpimän kylvyn huoneessa (meillä kun yleensä tällaista ihanaa ammetta ei huoneissa ole). Aamulla virkeinä matka Grand Canyonin upeille näköaloille kesti vain puolen tunnin ajomatkan. Turistikeskuksen bussille menimme viiden kilometrin päähän esteettömän ”vaellus reitin” alkuun. Tähän lyhyeen matkaan saimme muutaman tunnin kulumaan, kun ihailimme maisemaa ja luontoa sekä söimme välillä eväitä – kerran aivan hirven turvan edessä.  Esteetön reitti oli asfalttipäällysteinen kävelytie aivan kanjonin reunalla. Mitään turva-aitoja matkalla ei ollut kuin parissa valokuvauspisteessä. Sävel ei mennyt lähellekään reunaa – paitsi näillä aidatuilla alueilla hän sitten roikkui aidassa. Ihmettelimme, kun lapsia ei turistien keskuudessa juuri näkynyt. He saattoivat olla kanjonin pohjalla… 😀

Tuo nähtävyys oli todella kaiken ajamisen vaivan arvoista. Näkymistä tuntui tyhjältä ottaa valokuvia, koska ne eivät ikinä voisi kertoa, kuinka suuri ja mahtava näkymä oli. Seuraava päivä kymmenen tuntia meni kokonaan ajaessa takaisin Losiin. Poikkesimme moottoritieltä kuuluisalle Route 66 -valtatielle. Ajosää suosi, auto toimi, tiesimme reitin kotiin ja pahimmaksi pelätty ajopäivä meni kuin siivillä.

Seuraavana päivänä alkoi Losin nähtävyyksien kiertely. Kävimme tietysti tsekkaamassa Hollywood-kyltin. Se oli paljon kauempana kuin olimme kuvitelleet. Saimme muutaman hyvän kuvan koko ryhmästä, vaikka yksi apina ei olisi halunnut ottaa enää yhtään kuvaa. Loppupäiväksi menimme LA Zoo:hon apinamme kanssa. Hänestä oli ilmeisesti parasta leikkiä leikkialueella, jossa myös vanhemmat pääsivät pyörätuoleilla liukumäkien ylätasoille.

Toinen turistipäivä meni Hollywood Bulevardilla tähtiä tuijottaen (maassa) ja vertaillen kädenjälkiä. Grauman’s Chinese Theatren edessä. Kaikkialla pyöri rahanhimoisia katutaiteilijoita ja krääsäkauppiaita. Tulipahan nähtyä, mutta kivempaa meillä oli läheisessä leikkipuistossa.

Seuraavana päivänä pääsimmekin ihanasti puistoilemaan todella rauhalliseen ja kauniiseen The Huntington Library, Art Collections, and Botanical Gardens-puutarhaan. Päivä oli kuuma ja paljon kauniita puistoja. Myös lapsille oli oma viihtyisä puutarha-alue, jossa asioihin sai koskea – toisin kuin esim. japanilaisessa puutarhassa. Paikallisena oppaanamme toimi Sailan kielikurssiaikainen isäntäperheen äiti. Tämä oli todella kiva vierailukohde, jota emme olisi itse hoksanneet.

Sampo halusi matkalla kokea myös paikallista keikkakulttuuria. Ennen matkaa olin jo ottanut selvää mitä konsertteja matkamme aikana olisi. Vaikka olisin halunnut käydä legendaarisessa Whiskey-a-go-go rockkapakassa, päädyin kuitenkin The Observatoryyn, jossa oli 3 yhtyeen heavymetal-ilta. Esiintymässä oli hollantilainen Epica, italiainen Lacuna Coil ja suomalainen Insomnium.

The Observatory sijaitsee Santa Anan kaupunginosassa, joka oli noin tunnin ajomatkan päässä hotellistamme. Navigaattorin avulla paikka löytyi suhteellisen helposti ja esteetön pysäköinti oli hyvällä paikalla. The Observatory on hieman amfiteatterityyppinen eli katsomo laskeutuu lavaa kohti. Istumapaikkoja ei ollut. Pyörätuolinkäyttäjille oli oma sektio katsomon yläosassa. Näkemisen kannalta paikka on erittäin hyvä. Minusta ongelmana oli pyörätuolipaikan sijainti lähellä ulko-ovea. Ovelta tuli vetoa, joka sai minut palelemaan. Siirryin katsomaan konserttia toiselle puolelle katsomoa, johon ei tuullut. Toisessa päässä ei ollut varsinaista pyörätuolipaikkaa, mutta oli silti toimiva ratkaisu vaihtaa paikkaa sähköpyörätuolini hissin ansiosta. Miinusta keikkapaikka saa siitä, ettei eturiviin ollut pyörätuolilla asiaa. Kokonaisuudessaan konsertti oli erittäin positiivinen kokemus.

Vierailimme Los Angelesissa asuvan Sampon serkun luona Northridgessa. Pääsimme pyörätuoleilla helposti sisään asuntoon, joka oli erittäin tilava.  Pyörätuolin käyttäjän kannalta talossa ei olisi ollut ongelma viettää aikaa. Ongelmaksi olisi voinut tulla pääsy WC-tiloihin/suihkuun ja makuuhuoneisiin. Toki talossa oli uima-allas takapihalla.

Myöhemmin serkku vei meidät lähelle Beverly Hillsia tapaamaan UCLA:ssa työskentelevää professori Stanley Nelsonia. Nelson tutkii Duchennen lihasdystrofiaa, jota Sampokin sairastaa. Nelsonin perheessä on myös Duchennea sairastava poika, joten professori halusi tavata Sampon ja perheemme. Asunto oli luonnollisesti kaikin puolin esteetön ja näytti siltä, ettei rahasta ollut perheessä puutetta. Sen verran hulppea asunto oli. Asunnosta löytyi myös hissi, jolla poika pääsi yläkertaan. Oli erittäin mielenkiintoista tutustua amerikkalaisiin koteihin.

Menimme vielä sunnuntaiksi grillaamaan ja uimaan Schwarzeille. He olivat siis olleet Sailan isäntäperhe kielikurssin aikaan kesällä 2000. He asuivat edelleen samassa paikassa. Sailalla oli nostalgiset fiilikset. Allas oli lämmitetty meitä varten ja ruoka oli erinomaista – vihdoin niitä itse tehtyjä hampurilaisia, joita yritimme jo ensimmäisenä päivänä tehdä.

Matka päättyi kohokohtaan eli kaksi päivää Disneylandissa. Siirryimme autolla viimeisen kerran ja jätimme sen hotellin parkkiin Anaheimiin Disneylandin kylkeen. Kävelimme vieressä olevaan huvipuistoon ja hurvittelimme kaksi päivää putkeen. Se on satumaa, jossa koko perheellä oli lystiä. Kävimme kaikki laitteet, joihin pääsi myös pyörätuolilla. Vain yksi niistä oli suljettu – Nemoa etsimässä. Ehkäpä Tokio 2020 päästää meidät vihdoin myös siihen.

Pyörätuolilla saavutettavat laitteet eivät ole hurjimpia, mutta niissä pääsee kokemaan tarinoita kuten Arielin, Ötökän elämää ja ihanan It’s a small world -rallatuksen. Hurjin laite, johon Sampo meni Sävelen kanssa, oli Mikki-maailmanpyörä. Ajattelimme, että hän ei pääse vaunuun joka heiluu hurjasti vaan pyörätuolit laitettaisiin tylsiin paikallaan oleviin vaunuihin. Toisin kävi. Sampo sai valita vaununsa, hän otti heiluvan ja sähkärin renkaat tuettiin palikoilla. Oli kuulemma hurjinta kyytiä aikoihin. Tämä oli varmasti yksi parhaista isä-tytär seikkailuista matkallamme.

Kotiin lähtiessä ei tarvinnut huolehtia enää autosta vaan otimme ennakkoon tilatut Super Shuttlen taksit. Pyörätuoleja sai ottaa vain yhden per kyyti, mutta hinta oli silti huokea. Paluumatka sujui hyvin, vaikka Oslossa odoteltiin.

Suosittelemme vastaavaa road tripiä kaikille seikkailuhenkisille, joille kaiken ei tarvitse mennä aivan suunnitelmien mukaan. Autonvuokraus täysin pyörätuoliesteettömänä vaatii myös erityistä säästeliäisyyttä etukäteen, koska se ei sovi pihitravels matkailumalliin täysin.